Ehkä maailman upein viikko ~

Se tunne, kun kyyneleet eivät vain lakkaa virtaamasta, päätä särkee niin, että tuntuu kuin joku hakkaisi koko ajan vasaralla molempiin ohimoihin yhtä aikaa, mutta naurattaa ja olet samaan aikaan aivan käsittämättömän iloinen...

Huhhuh, syvällinen alku postaukselle. Sellainen on kuitenkin fiilis juuri nyt, tänä aamuna, viime yönä ja eilen illalla riparimme viimeisessä iltahartaudessa, kun kynttilä kiersi jokaisella ja puhuttiin leiristä ja lähtötunnelmista. Suunnilleen kaikki itkivät, ja illalla jo hiljaisuuden tullessa hiivittiin salaa pois huoneista ja kokoonnuttiin kaikki toiseen (toisessa rakennuksessa nukkuvat pojat lukuunottaen. Hiljaisuuden jälkeen pojat ei saisi enää tulla tyttöjen tiloihin) Itkettiin, puhuttiin syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, eikä jääty kuin vähän kiinni!

Haikee olo on ihan ymmärrettävää. Vaikka mulla (niinkun varmasti kaikilla) oli ennakkoluuloja uusista tyypeistä, me ryhmäydyttiin nopeesti ja meistä tuli ihan mahtava porukka! Hämmentävää, kuinka nopeesti ihmisistä tulee tosi tärkeitä ja kuinka nopeesti toiseen oppii luottamaan. Meitä oli jotain 24 + parhaat mahdolliset isoset! Loppujen lopuksi koko viikon mittainen leiri tuntui kahdelta päivältä.

                       

mhm, laupias samarialainen niin kuin näkyy x)

Otin viikon aikana kauheasti kuvia, mutta ryhmän toiveesta en meidän upeita sekoiluja täällä julkaise :). Jään kuitenkin kaipaamaan leirissä kaikkea: Ihmisiä, joiden kanssa ollaan sovittu jo useita tapaamisia, leirihenkeä, joka jää nyt Metsäpirtille, Metsäpirtin mahtavia ruokia, sitä kun tavallinen makaroonilaatikko maistui vähintään yhtä hyvältä kuin kallis ravintolaruoka... En keksi leiristä muuta moitittavaa kuin oppitunnit ja inhottavat vessat! 

Mutta sitten vain konfirmaatiota odottamaan. Sunnuntaina onkin sitten sen aika. Menisipä nämä päivät tässä välissä vain yhtä nopeasti kuin leirillä... 

Eipä muuta kuin kiitos Metsäpirtti 2! Ootte upeita ♥